Novassa me pidämme yllä monenmoista pientä toimintaa. Pidämme kisoja vähintään yhdet kuussa, meiltä löytyy eritasoisia nimilistavalmennuksia 4 kertaa kuussa, kasvatamme pienimuotoisesti suomalaisia puoliverisiä enimmäkseen kouluratsastuspainotuksella, teetämme yhden ponikasvatin per vuodenaika ja ne ovat harvinaisia ne. Nimeen tulee siksi jotenkin viittaus siihen vuoden aikaan milloin varsa on syntynyt. Lisäksi otamme yksistyisiä hevosia pieneen yksityistalliimme, jossa on 7 karsinapaikkaa. Voit valita hevosellesi sopivan hoidon, joko täysihoidon, puolihoidon tai sitten vain karsinapaikan. Meiltä löytyy siis hevosia ja poneja, jokainen omaa tasoaan. Pyrimme kisaamaan ratsuillamme mahdollisimman paljon ja teettämään niillä muutamia varsoja. Myös näyttelyissä kierretään, mikäli hevosella tai ponilla on siihen hyviä mahdollisuuksia. Muutamat poneistamme ovat menestyneet todella hyvin näyttelyiden saralla.

Meillä on 3 tallia. Yksi on hevosille jossa on 13 karsinapaikkaa. Karsinat ovat mitoiltaan 3.5m x 3.5m ja niistä löytyy automaattijuomakupit, ruokakupit ja suolakivi telineineen. Karsinoiden ovet ovat liukuovia ja karsinan etuseinällä on loimiteline, josta kyseisessä karsinassa asuvan hevosen loimet ja muut tavarat löytyvät. Kuivikkeena hevosillamme käytämme purua.
Toinen talleista on varattu poneillemme ja siellä onkin sitten 17 karsinapaikkaa ja mitoiltaan hiukan pienemmät 3m x 3m. Ponien karsinoista löytyy samat asiat, kuin hevosilta. Ponien ovet ovat myös liukuovia ja kuivikkeena on puru. Käytävällä on 3 ristikiinnitykseen varattua paikkaa.
Kolmas tallimme on yksityisille josta löytyy ne 7 karsinapaikkaa. Yksityisten tallista voit lukea lisää yksityiset linkistä ja hoitomuodoista saat myös hyvää informaatiota samasta linkistä.

Novan maatilkku on iso ja laaja. Meiltä löytyy maastosta 5 pidempää reittiä joista haarautuu sivureiteiksi monen monituista ratsastuskäyttöistä reittiä. 30 esteinen maastoesterata kiertää koko tallialueemme ja maastoreittimme. Estekorkeuksia on 3. 60cm, 80cm, 100cm. Siksi järjästämmekin Kenttäkisoissa tai Maastoesteratsastuskisoissa vain nuo 3 luokkaa. Maastoesteradan pohja vaihtelee. Välillä on pehmeämpää pohjaa, välillä hiekkaa, välillä kovempaa tietä ja jossain vaiheessa nurmikkoa tai peltoa. Tallialueen vierestä löytyy myyränkoloilta tarkastettu sänkipelto jonne on rakennettu banketti, tukki ja rengasesteet jotka ovat 90cm korkeudelta. Sänkipelto sopii myös laukkapätkiin tai muuten vaan treenaukseen. Meillä on myös suunnitteilla pihaton rakennus myöhemmin tänä vuonna mikäli siihen riittää innostusta ja/tai aikaa ja rahaa.
07.00 - aamuruokinta
08.00 - tarhaus
09.00 - tallin siivousta (karsinat + yleistä)
13.00 - aamupäivän ruokinta
14.00 - hevosten liikutusaika alkaa
18.30 - tarhassa olevat hevoset sisälle
19.00 - hevosten liikutusaika päättyy
20.00 - iltaruokinta
21.00 - valot sammuu, ovet lukkoon